Hei, olen Hanna-Maija Valjanen, vuonna 1985 syntynyt harrastelijarunoilija. Elämisen aloitin Laitilassa, mutta olen jo hyvän aikaa sitten turkulaistunut. Koulutukseltani olen ylioppilas, datanomi ja mielenterveyspuolen kokemusasiantuntija.
Runoudessa minua kiehtoo sen vapaus: sääntöjä on paljon, mutta niistä mitään ei ole pakko noudattaa. Minulla on viha-rakkaussuhde sanontoihin ja muihin kliseisiin, joten kierrätän niitä parhaani mukaan. Aiheillani on taipumus olla varsin synkkiä, mutta katselen maailmaa mustanhuumorin koristamien linssien läpi.
Parhaiten minuun saa yhteyttä joko kommentoimalla blogiini tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kiltinkapina@gmail.com. Kommenteista sen verran vielä, että rakastan niitä hurjasti. Eli, jos jokin ajatus välähtää runojani lukiessa, kuulisin siitä enemmän kuin mielelläni.
Vielä pitää mainita, että runoja ei tarvitse osata analysoida, voidakseen pitää niistä. Minua oikeasti harmittaa, että runoista on tehty korkeakulttuuria ja samalla marginaalin marginaalia. Kuka tahansa voi lukea ja kirjoittaa runoja! Lukukokemukset voivat olla samasta tekstistä täysin erilaisia, mutta silti aivan yhtä oikeita.
Kiittäen ajastasi (ja mahdollisista kommenteistasi <3<3)
Hilbert eli se Valjasen Hanna-Maija