Arvoisa kunnanvaltuuston puheenjohtaja,

miten vanheta arvokkaasti?
Miten ottaa itsensä vakavasti, kun virheistä ei saa enää huutia?

Me emme olleet kapinallisia, vaan vuolimme hiljaa puu-ukkoja.
Emmekä me kitsastelleet, vaikkei apuamme yleensä ymmärretty.
Mössykkämme kuluivat puhki kasvavissa päissämme
ja vaihtuivat myöhemmin ylioppilaslakkeihin.
Minunkaan hiukseni eivät ole enää pellavanvaaleat,
mutta silmäni ovat edelleen tuskallisen siniset.

Opitteko te sittemmin aikuiseksi, vai oletteko vain parempi esittäjä?
Minä nyin edelleen verstashuoneen ovea kiinni.
Etsin yhä hyväksyviä Aatuja ja kekseliäisyydelleni suuntaa.
Pyydän teiltä apua kuin kolmivuotiaana
ja anteeksi kuin 36-vuotiaana!
Kissankulman hometalosta on pidempi matka kunnanvaltuustoon
kuin Turun lähiöön. Suostuisitteko taas oppaakseni?

Toivosta kiinni pitäminen on tarpeellisin metku.
Kuten aina,
ystävällisin terveisin
Hilbert

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.