huomaan taas toivon murut muotoonommellulla lakanallani ja huomisenpelkoni häiriintyy mahdollisuuksista kun ihmettelen viimeistä sanaa jota masennus ei sanonutkaan
ehkä joskus vaskooliini jää aivohuuhdonnassani totuuksista kannustavimmat eikä se olekaan väärin
ehkä joskus tulevaisuuden vaihtoehdot ovat muutakin kuin kutiava rupi jota en ronki pois
ehkä joskus
ehkä joskus sanon minulle rakas enkä vain
kiitos ruoja